Yläluomileikkaus, lippaluomileikkaus, blepharoplastia sup.

Iän myötä  yläluomelle ilmaantuu usein ihovekkiä, lippaluomea, joka johtuu ihon veltostumisesta ja venyttymisestä ja joskus myös kulmakarvojen laskeutumisesta. Lippaluomi voi tuntua raskaalta, vaikuttaa yleisilmeeseen ja pahimmillaan rajoittaa näkökenttää.
Nuoren henkilön lippaluomi johtuu yleensä rakenteellisista syistä.

Ihoylimäärästä johtuva lippaluomi korjataan yläluomileikkauksella. Kulmakarvojen laskeutumisesta johtuva lippaluomi voi vaatia kulmakarvojen- tai otsan kohotuksen.
 
Yläluomileikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Lisäksi voidaan antaa esilääkitystä ja lisälääkitystä toimenpiteen aikana. Toimenpiteessä poistetaan ylimääräistä ihoa ja tilanteen mukaan lihasta ja rasvaylimäärää. Toimenpiteen yhteydessä voidaan tarvittaessa myös hioa silmäkuopan luista reunaa ja kiinnittää kulmakarvaa kohoasentoon. Arpi sijoitetaan yläluomen poimuun josta se useimmiten jatkuu  silmäkuopan reunalle, ohimolle päin.
Toimenpiteeseen kuluu 40 - 60 min. ja sen jälkeen heräämöhuoneessa 1 - 2 tuntia seurannassa. Kotimatkalle kannattaa varata henkilöauto - joko hakijan kyydissä tai taksilla.
 
Leikannut lääkäri antaa jälkihoito-ohjeet, joilla voit itse edesauttaa paranemista kotiutumisen jälkeen. Suihkuun voi mennä leikkauksen jälkeisenä päivänä ja silmät saa kastua. Yläluomileikkauksen jälkeen pitää välttää ponnisteluja ja kumartelua, noin viikon ajan. Silmiä voi hautoa viileillä taitoksilla tai kylmäpakkauksilla lääkärin antamien ohjeiden mukaan. Ompeleet poistetaan 3 - 7 päivän kuluttua. Urheiluharrastukset on sallittu 2-3 viikon kuluttua.
 
Uudet piirteet ovat näkyvissä, kun suurimmat mustelmat ja turvotukset häviävät noin kahden viikon kuluessa. Yksityiskohdat hioutuvat kuitenkin pitkään, joten lopullista leikkaustulosta voidaan arvioida noin puolen vuoden kuluttua.
 
Kaikkeen kirurgiaan liittyy jälkivuodon, infektion ja tuntopuutoksien riskit. Lisäksi syntyvä arpi voi parantua epätyydyttäväksi.
Yläluomileikkauksen jälkeen haavasta voi tulla muutama veripisara kotiutuksen jälkeen, mutta se on hoidettavissa omatoimisesti ohjeiden mukaan. Toimenpiteitä vaativat jälkivuodot ja infektiot ovat harvinaisia.
Tuntopuutosta voi esiintyä yläluomen iholla ja ripsirajassa. Useimmiten se korjaantuu 6 - 12 kuukauden kuluessa.
Haavan paranemisongelmat ovat harvinaisia. Ne saattavat jättää arpeen häiritsevän kohdan, jota voi myöhemmin korjata.Yleensä arpi on lähes näkymätön , tai erottuu vaaleana viiruna. Arpeen saattaa paranemisen aikana syntyä talirauhasen tukkeumia, ns. luufinnejä, jota yleensä häviävät itsekseen. Jos ne eivät häviä puolessa vuodessa, niitä voidaan poistaa.
Herkkäsilmäiset voivat kokea silmien kuivumisoireen pahentumista toimenpiteen jälkeen. Yläluomileikkaus ei oleellisesti vaikuta räpytysliikkeeseen eikä kyynelneste-eritykseen, mutta toipumisaikana voi em. tuntemuksia tulla. Niitä voi helpottaa kostutustipoin.

Kaikkeen esteettiseen kirurgiaan kuuluu riski epätyydyttävästä lopputuloksesta. Sen vuoksi on tärkeää, että lääkäri selvittää mahdollisimman tarkoin ennen toimenpidettä, mitä sillä voidaan saada aikaiseksi ja mitä ei. Näin potilaalle ei jää epärealistisia toiveita tuloksen suhteen. Leikkauksen ja jälkihoitdon aikana ilmaantuvat komplikaatiot voivat vaikuttaa syntyvään lopputulokseen.